Barbados

Barbados on entinen Ison-Britannian siirtomaa itäisellä Karibialla ja se on itäisin Karibian saarista. Saari itsenäistyi vuonna 1966 ja on nykään sekä Karibian suosituin vierailukohde, että infrastruktuuriltaan alueen kehttynein valtio. Barbadoksen valtteja ovat upeiden rantojen ja kirkkaan meren, sekä lämpimän ilmaston lisäksi sen Karibian ystävällisimpänä kansana tunnetut ihmiset, sekä hyvät yhteydet muille Karibian saarille, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Barbados


Barbados houkuttelee matkailijoita erityisesti allinclusive -resorteillaan, tasokkailla golfkentillään ja monipuolisuudellaan; pienestä koostaan huolimatta saarelta löyty niin vuoristoa, metsiä, plantaaseja, kuin historiallisia kohteitakin – kuten esimerkiksi Karibian vanhin rommitislaamo.

Kartta latatuu...


Rommi oli aikana ennen turismin saapumista Barbadoksen johtava elinkeino ja saari tunnetaan yhä maailman parhaimpien sokeriruokoitisleiden valmistuspaikkana. Barbadoksella on runsaasti vesiurheilu-, sukellus- ja surffausmahdollisuuksia ja syvänmerenkalastusta on tarjolla myös ensikertalaisille. Majoitusvaihtoehtoja Barbadokselta löytyy moneen makuun, pienistä boutique-tyyppisistä luksushotelleista kansainvälisiin ketjuihin. Saari soveltuu loistavasti sekä häämatka-, että rantalomakohteeksi, ja hyvien lentoyhtyeksiensä puolesta se on erinomainen aloitus- tai lopetuspaikka Karibian islandhoppingille!

Starlight Tours tarjoaa Barbadoksella täydet kohdepalvelut. Pyydä tarjous asiakaspalvelustamme.

KieliEnglanti
Väkiluku270 000
Pinta-ala430 km2
ValuuttaBarbadoksen dollari tai Yhdysvaltain dollari
Miten lennetäänMiamin, Lontoon tai New Yorkin kautta
Stop-over
-suositus
New York, Miami tai lontoo
LaivayhteydetSt. Vincentille, St. Lucialle, Grenadalle ja Trinidadille
YhdisteleBarbadokselta on hyvät yhteydet lähes kaikkialle Karibialle
Vihkiminen kohteessaOnnistuu
GolfiaKyllä, lukuisia hyvätasoisia kenttiä
Paras aika matkustaaTammi-toukokuun tai marras-joulukuun välillä
Lisätietoawww.visitbarbados.org


Räätälöi matka »   Tai pyydä tarjous: Yhteystiedot »

 

Acceptance Mark © Starlight Tours 2010 Kotisivujen suunnittelu: ICTeme