Albania on sulkeutuneen lähihistoriansa takia Euroopan ehkä vähiten tunnettuja valtioita.

Alueen historia on kuitenkin mielenkiintoinen ja Albania on viimevuosina panostanut kansainvälisen profiilinsa nostamiseen. Albanian muinaishistoria voidaan ajoittaa kivikaudelle jolloin alueelle muuttaneiden Illyrialaisheimojen uskotaan antaneen maalle myös nimensä. Roomalaiset valloittivat illyrialaisten kuningaskunnat noin vuonna 230 eKr. ja alueesta tuli 600 vuodeksi osa Rooman valtakuntaa. Rooman jakauduttua kahtia Albania jäi Itä-Rooman haltuun josta se lyhyiden serbi- ja bulgaarimiehitysten jälkeen päätyi ottomaanien imperiumin osaksi. Ottomaanit toivat islamin Albaniaan 500-vuotisen valtakautensa aikana jolloin kolme neljäsosaa alueen asukkaista omaksui miehittäjän uskonnon käytännön syistä.

Albania itsenäistyi vuonna 1912 mutta jatkuvat selkkaukset ja sodat naapurimaita vastaan yhdistettynä sekavaan sisäpolitiikkaan ja kuningas Zogin riippuvuuteen Mussolinista johtivat maan lopulta Italian protektoraatiksi vuonna 1938. Italian antauduttua Saksa miehitti Albaniaa toisen maailmasodan loppuun jolloin Jugoslavian tukemat kommunistipartisaanit nousivat valtaan. Albania muuttui kommunistiseksi "kansandemokratiaksi" ja säilyi Stalinismin viimeisenä äänenkannattajana, ulkomaailmasta eristäytyneenä, ja lähinnä kommunistisen Kiinan avustuksilla eläen vuoteen 1985 jolloin maata sodan jälkeisestä ajasta alkaen hallinnut Enver Hoxha kuoli.

Hoxhan kuoleman jälkeen Albania yritti nopeasti parantaa suhteita länteen ja alkoi demokratisoitumisprosessin joka johti ensimmäisiin vapaisiin vaaleihin vuonna 1991. Albanian kehitys kohti läntistä demokratiaa ja toimivaa markkinataloutta on jatkunut hyvin huolimatta maata 1997 ravisuttaneista talousskandaaleista ja niitä seuranneesta anarkiasta ja pakolaisvirrasta Italiaan. Albania hyväksyttiin Euroopan neuvoston jäseneksi vuonna 1995 ja se on anonut NATO:n täysjäsenyyttä.

Albanian talouskasvu on jatkunut voimakkaana koko-2000 luvun ja maa on satsannut myös turismiin, joka ilmenee varsinkin Tiranassa ja Adrianmeren rannikolla huomattavasti kasvaneena hotelli- ja ravintolavalikoimana. Myös kulkuyhteydet ovat parantuneet ja uusia teitä on jatkuvasti rakenteilla. Vaikka maan infrastruktuuri onkin vielä naapurimaitaan jäljessä, on viimeisten 15 vuoden kehitys nostanut Albanian vuosikymmenten eristyneisyyden jälkeen poliittisesti ja taloudellisesti osaksi yhdentyvää Eurooppaa.

Acceptance Mark © Starlight Tours 2010 Kotisivujen suunnittelu: ICTeme